Tiinan tarina
Kolme vuotta Somecolla – Tiinan testamentti
Kevät 2016. Viimeistelin kauppatieteiden opintojani ja vilkuilin samalla mielenkiintoisia työpaikkoja. Somecon Trainee-ohjelma pisti silmään ja pari haastattelukierrosta sekä yksi palautettu pro gradu -tutkielma myöhemmin suuntasi muuttoauto Joensuusta kohti Helsinkiä.
Keväällä 2019, lähes kolme vuotta myöhemmin, polku on kuljettanut konsulttitraineesta sosiaalisen median konsultiksi ja edelleen sisältömarkkinoinnin asiantuntijaksi. Seuraavana on vuorossa siirtyminen toimistomaailmasta sisäiseen tekemiseen, kun uudet haasteet odottavat sisältömarkkinoinnin parissa Vincitillä. Ennen uuteen hyppäämistä kuitenkin vielä pieni katsaus menneeseen – mitä kolme vuotta Somecolla tarjosi?
Monipuolista ja palkitsevaa duunia
Kolmeen vuoteen on mahtunut ihan tavattoman paljon. Tämän ovat mahdollistaneet paitsi ketterät toimintamallit myös kulttuuri, jossa kannustetaan monipuoliseen osaamisen kartuttamiseen ja kehittymiseen. Etenkin alkuvaiheessa tuli tehtyä työtehtäviä hyvinkin laidasta laitaan aina analyysityöstä sisällöntuotantoon, sosiaalisen median mainontaan, pidempiin tekstituotantoihin, live-kuvaamiseen sekä kouluttamiseen ja konsultointiin. Monipuolisten työtehtävien myötä pääsi tutkimaan omia mielenkiinnon kohteitaan ja sitä, millainen tekeminen kohtaa oman motivaation kanssa parhaalla tavalla.
Somecolla erityisen hienoa on ollut myös se, että omaan työnkuvaan on päässyt aidosti vaikuttamaan. Olen kolmen vuoden aikana päässyt toimimaan muun muassa konsulttina, testaamaan selkeästi myyntipiainotteisempaa roolia sekä toimimaan asiakastyön ohella myös osana omaa markkinointitiimiämme vastaten Somecon sosiaalisen median kanavista. Sainpa rakentaa koulutustarjontaamme omaan osaamiseeni pohjaavan täysin uuden moduulinkin.
Kehityin kolmen vuoden aikana ammatillisesti valtavan paljon ja pääsin työskentelemään monissa hienoissa projekteissa. Mieleenpainuvimpia ovat olleet oman brändimme parissa työskentely ja sen kehittäminen sekä eräs pitkäaikainen asiakasprojekti, jossa valmensin oman toiminnan ohessa -viestijöitä sisällöntuotantoon oppien joka kerta myös itse jotain uutta.
It’s never all fun and games
Työskentelipä Somecolla missä roolissa hyvänsä, on hyvä tiedostaa, että työ on varsin syklistä. Tämä vaatii hyvää paineensietokykyä ja ennen kaikkea itseohjautuvuutta. Ja ajoittain myös valmiutta venyä työtunneissa, jotta projektit saadaan maaliin halutulla aikataululla. Uskallan tosin väittää, että samat lainalaisuudet pätevät toimistomaailmassa ja projektiluontoisessa työssä ylipäätään. Nämä seikat on kuitenkin hyvä tiedostaa – toisille syklisyys sopii, toisille välttämättä ei.
Samanhenkisten ihmisten kanssa työskennellessä voi ajoittain myös sokeutua omalle osaamiselle. Kun ympärillä on joukko alan rautaisia ammattilaisia, rupeaa tiettyjä asioita pitämään helposti itsestäänselvyyksinä. Kunnes sitten toisesta vinkkelistä asioita katsovan kanssa keskustellessa huomaakin, että tosiaan, eiväthän nämä asiat olleetkaan pelkkää yleistietoa vaan nimenomaan sitä omaa vuosien varrella karttunutta substanssia. Tämän hoksaaminen on ollut arvokasta sellaisina hetkinä, jolloin riittämättömyyden tunne meinaa iskeä. Ne asiat, jotka ovat toimistoympäristössä perusjuttuja, eivät monestikaan ole sitä, kun asioita katsotaan inhouse-näkökulmasta.
Yhteisiä reissuja ja aftereita
Antoisien projektien lisäksi työn suola on ehdottomasti ollut meidän ihana #TeamSomeco. Niin ammattitaitoista porukkaa, että ympärillä on jatkuvasti paikkoja vertaisoppimiselle, mutta ennen kaikkea ihan hemmetin hyviä tyyppejä. On nautittu yhdessä keväästä Berliinissä, valvottu pikkutunneille maailmaa parantaen Lontoossa ja jumituttu yksille jos toisille toimistoaftereille työpäivän päätteeksi. Tässä porukassa on helppo olla oma itsensä ilman turhaa pönötystä. Ihania ihmisiä, jotka jäävät osaksi arkea, vaikkei enää istutakaan päivittäin ysistä viiteen saman katon alla.
xo,
Tiina