Digitaalisen markkinoinnin konsultoiva projektipäällikkö
Me LM Somecossa rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa yhtenäistä ja isompaa brändikokemusta. Tätä ajatusta toteutamme päivittäin yli 60 mainonnan, designin, viestinnän, teknologian ja sosiaalisen median osaajan voimin. Yksi ydinarvoistamme on kasvu.
Kasvu on meillä ajattelutapa, ei numeroita. Se on jatkuvaa oppimista osaajana, yhteisönä ja yhteistyökumppanina. Kasvu kaipaa tuekseen myös uusia osaajia. Siksi etsimme muutaman vuoden toimistopuolella kokemusta kartuttanutta, digitaalisen markkinoinnin parissa työskennellyttä konsultoivaa projektipäällikköä.
Tehtävänkuvasta
Tehtäväsi on huolehtia yhdessä asiakkuusjohdon kanssa digitaalisen markkinoinnin suunnittelu- ja tuotantoprosessien etenemisestä ja budjettiseurannasta sekä konsultoida asiakkaita digitaalisen markkinoinnin toimenpiteissä muiden asiantuntijoidemme tuella. Olet asiakkaiden, alihankkijoiden, suunnittelijoiden ja johdon yhteinen linkki, jonka kautta kulkiessaan ihmisten into ja virta kasvaa.
Olet asiakkaillemme kultakimpale. Pidät hyvää huolta digitaalisen markkinoinnin jatkuvista, monikanavaisista kumppanuuksista yhdessä tiimisi kanssa niin, että kaikkien onnellisuus kasvaa ja muut KPI't täyttyvät.
Konsultoit ja sparraat asiakkaitamme itsenäisesti sekä tiimin syväosaamisen tuella mm. sosiaalisen median, hakukonemainonnan ja -optimoinnin ja muiden digitaalisen markkinoinnin kanavien kysymyksissä.
Olet siis elintärkeä osa asiakkuuksien kehittämistä ja strategiamme toteuttamista, jonka tavoitteena on työntekijöidemme ja asiakkaidemme onnellisuus.
Tarjoamme sinulle...
- mahtavan työyhteisön
- jatkuvan oppimisen paikkoja sisäisissä ja ulkoisissa koulutuksissa ja huippukollegoiden rinnalla työskennellessä
- vapautta työskennellä toimipaikkariippumattomasti, vaikka toisinaan kokoonnummekin yhteen
- lounas-, kulttuuri-, hieronta-, fillari- ja työmatkaedun
- luonnollisesti upeita asiakkaita, joiden kanssa on hyvä kasvaa.
Haluaisimme kuulla sinusta lisää, mikäli sinulla on...
- näyttöjä menestyksekkäästä projektinhallinnasta digitaalisissa medioissa
- vähintään kolmen vuoden työkokemus mainostoimiston projektinhallintatehtävistä tai vastaavista
- kokemusta monikanavaisten mainoskampanjoiden toteuttamisesta suunnittelusta lanseeraukseen
- taito hallita laajojakin kokonaisuuksia ja hahmottaa sukkelasti asiayhteyksiä eri kanavien ja toimenpiteiden välillä
- halu ymmärtää yhtä lailla toteutusten luovia että teknisiä ratkaisuja
- sujuva suomen ja englannin kielen taito
- erinomaiset ihmissuhdetaidot hyvällä huumorintajulla maustettuna
- halu työskennellä ja kehittyä yli 60 alansa huippuosaajan kanssa
- aikaisempi kokemus konsultoivasta roolista katsotaan eduksi
Voisimmeko olla sinulle se oikea?
Mikäli tunnistit kuvauksesta itsesi, ota askel eteenpäin. Kerro vapaasti itsestäsi, jaa ylpeimmät projektisi kirjallisesti tai videolla, kuten itsellesi tuntuu luontevimmalta. Kerrothan saateviestissä myös palkkatoiveesi.
Viimeinen hakupäivä: 16.3.2025
Lisätietoja saat tehtävästä saat Maarit Niemelältä, jonka tavoitat sähköpostitse ja puhelimitse numerosta 050 402 1393. Maaritiin voit muuten tutustua ennakkoon täältä.
Huom! Hakemuksen jälkeisessä vaiheessa on mahdollisuus syöttää suosittelijoita hakemukseen. Järjestelmä lähettää automaattisesti kyselyt syötetyille henkilöille ja mikäli et halua näin tapahtuvan, ohita tämä vaihe ja mainitse suosittelijat hakemustekstissäsi.
- Department
- Communications & Digital Marketing
- Sijainnit
- Helsinki tai Turku
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi

Töissä LM Somecolla
Ei tämä työ aina herkkua ole, eikä helppoakaan. Pitää olla luova, mutta pitää myös kestää niin sanottua tylsyyttä, jota monien projektien toteutumisvaiheeseen väkisinkin sisältyy.
Onneksi on rakastettavan fiksuja työkavereita, joiden seurassa on ilo puurtaa, joista monet keittelevät aivan siedettävää kahvia ja joista useimmat heittelevät luokattoman huonoja vitsejä. Monta päätä tarkoittaa myös monia ajatuksia ja ideoita, joista on hyvä seuloa helmet.
Ja niiden helmien tuottaminen ja tunnistaminen on aina yhtä kutkuttavaa.
Digitaalisen markkinoinnin konsultoiva projektipäällikkö
Hakemuslomakkeen lataaminen